Medici-ilmiö
Frans Johansson
Kirjan nimi perustuu Italian 1400-luvun luovuusryöppyyn, jolloin firenzeläinen pankkiirisuku Medici rahoitti useiden alojen taitureita muiden rikkaiden rahoittajien kanssa. Eri tieteen- ja taiteenalojen yhdistyminen ja sekoittuminen johti luovuuden ja uusien ideoiden tulvaan, jota nykyään kutsutaan renessanssiksi.
Medici-ilmiössä on kyse erilaisten alojen ideoiden ja konseptien yhdistelemisestä, joka johtaa täysin uudenlaisiin ratkaisuihin ja ideoihin. Kirja antaa paljon esimerkkejä näiden "välimaastoideoiden" menestyksekkäästä käytöstä, mainiten muun muassa Richard Bransonin, Magic The Gatheringin ja Linuxin. Tärkeintä uusien ideoiden synnylle on erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä oleminen, ja assosiaatioesteiden kaataminen, eli "kuution ulkopuolelta" ajatteleminen. Tärkeintä on ideoida paljon.
Kirja oli helppolukuinen, mutta onnistui puhumaan tärkeää asiaa. Uusia ideoita syntyy vanhoja yhdistelemällä ja asioita uudesta näkökulmasta katsomalla. Joskus ratkaisu voi löytyä täysin odottamattomasta suunnasta, jos vain ymmärtää etsiä. Jokaisen täytyisi opetella ajattelemaan näin.
Pölli Tästä 2
Jari Parantainen
Parantaisen kirja jatkaa ykkösosasta tutulla teemalla. Kirja täynnä pieniä tarinoita ja näkökulmia yrittämisen ja liiketoiminnan kiemuroista. Kirjan pilke silmäkulmassa kerrotut tarinat toimivat esimerkkitapauksina lukijalle, joka saattaakin yhtäkkiä törmätä sivuilla omaan peilikuvaansa. Kertomusten lomassa Parantainen jakaa anteliaasti myös omia mielipiteitään asioiden oikeaoppisesta hoidosta, ja mikäs siinä, koska yleensä ei voi muuta kuin nyökytellä mukana.
Kirjan nimi antaa lukijalle oikeuden ottaa kirjan ideat omaan käyttöönsä, ja niin pitäisi toimia liiketoiminnassa yleensäkin. Peli on raakaa: Varasta ideat, ja pidä huoli että olet aina muita askeleen edellä.
Kirja on hauskaa luettavaa, ja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Oppaan käytännönläheiset esimerkit tulevat varmasti olemaan hyödyksi.
Suuri Markkinointikirja
Timo Rope
Kirjan järkälemäinen ulkoasu ja paino antavat yleensä odottaa myös raskasta luettavaa. Olin oikeassa. Suuri Markkinointikirja on markkinoinnin magnum opus, kaiken sisältävä oppikirja ja markkinoijan raamattu. Se tietää kaiken markkinoinnin historiasta, työkaluista, kilpailukeinoista, sekä toimintatavaoista. Se yksinkertaisesti TÄYTYY löytyä jokaisen markkinointia työkseen tekevän kirjahyllystä.
Totuus on, että se tappaa. Kirja jatkuu, ja jatkuu, ja jatkuu. Yllättäen huomaat, että et muista mitään kymmenestä viimeisestä sivusta. Lisäksi Rope rakastaa kaavioita, joilla ei välillä tunnu olevan mitään sanottavaa. Tai et vain saa selville kaavion tarkoitusta. Ammattijargon on kanssa yksi juttu. Välillä lauseiden merkitystä oli kiusallisen hankala hahmottaa, motivaation kolistellessa kellarissa.
Kirja toimii hakuteoksena, mutta luettavaksi en sitä suosittele. Se sisältää melkein kaiken tiedon yhdeltä alalta. Eri asia on, miten kukaan jaksaa lukea sitä. Moni koulu on varmaan ottanut sen ilolla oppikirjakseen. Voin vain kuvitella: "Lukekaa tenttiin sivut 5-498. Ja nippelitiedolla ON tärkeä osa."
Muodonmuutos
Esa Saarinen, Kirsi Lonka
Muodonmuutos rikkoo rajoja jo ulkoasullaan. Kirjan sivuihin on leikattu jonkinlaiset sormenpaikat (?) ja sen teksti luetaan kalenterimaisesti poikittain. Kirjan teemana on ihmisen innostuksen ja luovuuden herättäminen, sekä jatkuvan oppimisen tärkeys. Ajatuksena on saada ihminen ajattelemaan uudella tavalla, murtamaan vanhakantaisen ajattelun ja toimintatapojen kahleet, muuttamaan niin sanotusti muotoaan.
Kirja koostuu lyhyistä teksteistä, aina mietelauseista muutaman kappaleen mittaisiin tarinoihin. Niitä yhdistää lukijan haastaminen ajattelemaan omaa oppimistaan ja koko elämäänsä toisesta näkökulmasta. Filosofisena kirjana se ei anna vastauksia, vaan mietittävää, juuri niin kuin pitääkin. Nautittava kirja.